Ankkalinnake

This is the Finnish version of the site, but there's also mighty Fort Duckburg!




[MV]

Don Rosa



Piirrostyyli ja elämä

Keno Don Hugo Rosa on yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä.




Don Rosa Suomessa
vuonna 1999.

Jos joskus on lukenut Don Rosan sarjakuvia, saattaa helposti vastaavaisuudessakin erottaa helposti Rosan piirtämät sarjakuvat, sillä Rosa on erityisesti tunnettu yksityiskohtaisesti ja tarkasti piirretyistä tarinoistaan. Tämän takia Rosa onkin pahoillaan värittäjän puolesta, sillä hänellä on rutkasti normaalia enemmän tekemistä Rosan tarinoiden kanssa.

Lisäksi sarjan taustalla saattaa aina olla menossa vitsityylinen, omanlaisensa tarina, joka tuo myös hyvin eloa sarjakuvan lukemiseen.

Poikkeuksellisesti Rosa käyttää 10-12 ruutua per sivu, vaikka muut Disney-piirtäjät käyttävät noin kahdeksan ruutua. Tämä johtuu siitä, että Rosalla on lupa käyttää enintään 30 sivua tarinoihinsa, ja koska tarinat tunnetusti ovat normaalia pidempiä, on välttämätöntä käyttää enemmän ruutuja yhteen sivuun.

Rosan kertomuksen mukaan hänelle ominainen piirrostyyli johtuu siitä, ettei hän ole alunperin varsinaisesti opiskellut piirtämistä, vaan on koulutukseltaan insinööri.

Vaikutteita Rosa on saanut piirrostyyliinsä esimerkiksi Alex Raymondin piirtämästä Flash Gordon-nimisestä sarjakuvasta, sekä Will Elderin ja Will Eisnerin sarjakuvista.

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Rosan tarinat sijoittuvat 1950-luvulle, jolloin hän itsekin luki pikkupoikana Carl Barksin tarinoita.

Protestina Mikki Hiirtä kohtaan Rosa piilottaa tarinoihinsa pilana Mikin kuvia, sillä kuuleman mukaan Rosa ei pidä Mikistä ollenkaan, koska se on hänen mielestään täysin persoonaton hahmo eikä hän ole koskaan suunnitellut tekevänsä Mikki-tarinaa.

Lisäksi hän melkein kaikkien tarinoidensa aloitusruutuun kirjaimet D.U.C.K., joka on lyhenne tekstinpätkästä Dedicated to Unca Carl from Keno; "Omistettu Carl-sedälle Kenolta".

Rosa todellakin piilottaa D.U.C.K.-kirjaimensa, sillä Gladstone, Rosan tarinoiden kustantaja, piti niitä nimikirjoituksena ja poisti ne tarinoista. Yleensä D.U.C.K.-kirjoitus katoaa värityksen myötä kadoksiin, tai hyvin vaikeasti löydettäväksi. (Siinä sitten puuhaa tylsiksi sade-illoiksi löytää ne.)

Lempihahmonaan Rosa pitää Roope Ankkaa, sillä Roope on niin monipuolinen hahmo, että hänet voi asettaa moniin erilaisiin tapahtumiin: taistella Karhukoplan tai Millan kanssa, tai julistaa sodan Kroisos Pennosen tai Kulta-Into Piin kanssa. Suurimmassa osassa Donin tarinoita Roope onkin pääosan esittäjänä.

Lapsuus

Don Rosa on syntynyt 29. kesäkuuta 1951. Ensimmäisen nimensä hän sai isoisänsä lempinimestä ja kolmannen nimensä isältänsä.

Piirtämisen Rosa on aloittanut hyvin nuorena. Rosan sanojen mukaan hän ei ole koskaan erityisesti nauttinut piirtämisestä, vaan itse tarinoiden luomisesta ja käsikirjoittamisesta. Innostus vain kasvoi. Rosa piirteli koulutunneilla satiirisarjakuvia opetettavista asioista. Silti hän ei ottanut koskaan minkäänlaista taidekurssia missään koulussa.

Vuonna 1973 collegesta valmistauduttuaan taiteen agronomin tutkinnolla Rosa siirtyi töihin lattioiden laatoittajaksi isoisänsä perustamaan yritykseen, jonka Rosan isä oli perinyt. Tarkoituksena oli, että myös Rosa perisi yrityksen. Vapaa-ajallaan Rosa jatkoi Pertwillaby Papers-sarjakuvaansa.

Menestys ja teokset

Don Rosa on tämän hetken suosituimpia Disney-piirtäjiä.

Hänen luomuksiina kuuluu huikeat 127 Pertwillaby Papers-tarinaa, noin 150 Captain Kentuckty-tarinaa, vajaat sata Disney-tarinaa, sekä monet kansi- ja pin-up-piirrokset.

Kuuluisimpia teoksia ovat mm. 12-osainen Roope Ankan elämä ja teot-sarja, Kadonneen kirjaston vartijat, Sammon salaisuus ja Temppeliherrojen kätketty kruunu.

Suomessa julkaistut kirjat

Kadonneen kirjaston vartijat (1995)
Roope Ankan elämä ja teot (1997)
Sammon salaisuus (1999)
Temppeliherrojen kätketty kruunu (2001)
Kymmenen avataran aarre (2003)
Musta Ritari (2005)
Roope Ankan elämä ja teot, uudistettu painos (2007)
Roope Ankan elämä ja teot 2 (2007)


Kirjoittaja: Mikko


Tästä takaisin pääosioon



Uusimmat päivitykset:

Haku

© 2006-2008. Kaikki kuvat © Disney ja kaikki sisältö © Ankkalinnake.org!
All rights reserved!

Me... öö... Haemme... Tuota... Sampoa?