Ankkalinnake

This is the Finnish version of the site, but there's also mighty Fort Duckburg!




Andrea Ferraris



Syntynyt: 09.03.1966, Genova.
Kansallisuus: Italia

Ura

Ferraris opiskeli lavastusta 1980-luvulla genovalaisessa taidekoulussa. Opiskelujen jälkeen hän alkoi piirtää teatteritöiden ohella sarjakuvia Treviso-nimiselle kustantamolle. 1990-luvulla hän omistautui sarjakuvalle ja pääsi Giovan Battista Carpin avulla Disney-piirtäjäksi.

Julkaisut

Andrealta on ilmestynyt yli 1700 sarjakuvaa maailmassa, niistä Suomessa n. 160. Ferraris ei ole kovin kuuluisa, koska hänen sarjakuviaan on julkaistu vain 12 eri maassa. Amerikoissa hänen taiteilujaan on julkaistu vain 1kpl ja kolmessa muussa maassa alle 10kpl. Hänen ensimmäinen julkaistu sarja oli nimeltään "Neljäs Beatle" vuodelta 1993. Kyseinen sarja esiintyy mm. Rokkikukot-kirjassa joka on julkaistu vuonna 2006. Ensimmäinen Suomessa julkaist usarja taas on nimeltään "Mikin kahdet kasvot" taskukirjassa 186.

Muuta

Andrea on alkanut kirjoittaa käsikirjoituksiakin toimittuaan 10 vuotta pelkkänä piirtäjänä. Kokonaan hänen itse tekemiään sarjoja on julkiastu Suomessa vain yksi nimeltään "Penninvenyttäjän aarre" taskukirjassa 307. Ferraris on piirtänyt monia eri hahmoja mm. Superhessu, Juuso, Hansu Hanhi, Neiti Näpsä, Kroisos Pennonen, Karhukopla ja Musta Pekka. Tunnetuimpia hahmoja joita hän on piirrellyt ovat mm. Mikki Hiiri vuodesta 1993 ja Aku Ankka.

Kirjoittaja: crackmann


Tästä takaisin pääosioon



Uusimmat päivitykset:

Viikon kysymys


Warning: include() [function.include]: URL file-access is disabled in the server configuration in /home/uno3348/public_html/palikat/alaosa.php on line 61

Warning: include(http://ankkalinnake.org/glpoll_show.php) [function.include]: failed to open stream: no suitable wrapper could be found in /home/uno3348/public_html/palikat/alaosa.php on line 61

Warning: include() [function.include]: Failed opening 'http://ankkalinnake.org/glpoll_show.php' for inclusion (include_path='.:/usr/share/php') in /home/uno3348/public_html/palikat/alaosa.php on line 61

Haku

© 2006-2008. Kaikki kuvat © Disney ja kaikki sisältö © Ankkalinnake.org!
All rights reserved!

Mikäs vanha hiiliproomu se siinä mennä puhkuu? Naamakin on kuin kuivalla kapakalalla!