Noniin, tässä sitä sitten istutaan ja kirjoitetaan ennakkoa tulevasta TET-ajastani Aku Ankan toimituksessa.
Jännitys tässä tilanteessa on ymmärrettävää ja se on vain kestettävä.
Aloitetaan siitä, mistä kaikki alkoi.
TET-aika (eli työelämääntutustuminen) alkoi jo kahdeksannella luokalla. Tällöin hakeuduin hyvän tuttavani yritykseen, MV-Kuviin.
Viikot sijoittuivat lokakuun ajalle ja niitä oli kaksi. Voin rehellisesti sanoa, että lukuunottamatta luokkaretkeä Englantiin TET-aika oli ehdottomasti parhain
aika kouluvuodesta. Työskentely MV-Kuvissa oli erittäin kiinnostavaa ja monipuolista. Sain hyvän kosketuksen siitä, minkälaista on elämä kiireisessä valokuvausliikkeessä.
Vaikka työskentely MV-Kuvissa oli erittäin mielekästä, halusin seuraavana vuonna kokeilla jotain toista ammattialaa.
Kesän 2007 aikana mietin eri vaihtoehtoja, mihin paikkaan voisin mennä TET:ttiin. Aku Ankan toimitus ei ollut ensisijaisena paikkavalinta, sillä sinne pääseminen tuntui
suorastaan mahdottomalta. Sensijaan Posti tai muu liikeyritys tuntui realistiselta vaihtoehdolta.
Kesä tuli ja meni ja koulu alkoi. Koulumme on siinä suhteessa hyvin erikoinen, koska saimme TET-hakemuspaperit vasta
lokakuussa. Monissa muissa kouluissa samaiset paperit jaetaan jo kouluvuoden alkaessa. Maailmaa se ei tietysti kaatanut, mutta monet "hyvät"
paikat oli luokkatovereiden mukaan jo viety, kun he olivat hakemassa TET-paikkaa. Paperit tulivat ja olin epäselvässä tilanteessa: Yritänkö suoraan johonkin
varmempaan paikkaan, vai haenko toimitukseen. Aikaa oli reilu kuukausi, joten päätin kokeilla toimitusta ensin. Kirjoitin hakemusviestin Aku Ankka-sivuston palauteosioon
ja laitoin viestin menemään eteenpäin. Aikaa kului noin viikko, kunnes viestiini vastasi Aku Ankan verkkotoimittaja Vesa Saarinen.
Hän sanoi, että toimituksessa on vaikeaa keksiä tekemistä ulkopuolisille. Hän kuitenkin sanoi laittavansa viestini eteenpäin
päätoimittaja Jukka Heiskaselle.
Viikko kului. Olin jo vaipunut epätoivoon paikan suhteen ja harkitsin vakavasti hakemusviestin lähettämistä toiseen paikkaan, kun suureksi yllätykseksi sain Heiskaselta sähköpostia.
Viesti meni näin:
Hei, Jukka!
Tervetuloa tetteilemään Ankan toimitukseen.
Saarisen Vesa olikin jo lähettänyt viestisi eteenpäin meille. Osastomme sihteeri Marja Kangasvaara ottaa sinuun pian yhteyttä ja sopii käytännön järjestelyistä.
Katsotaan sitten lähempänä tutustumisjaksoasi, mitä työtehtäviä keksimme sinulle.
Parhain ankallisterveisin
Jukka Heiskanen
Olin kuin ällikällä lyöty. Mahdoton oli muuttunut mahdolliseksi ja tulisin pääsemään toimitukseen.
Riemun määrää ei voi sanoilla kuvata. Hieman myöhemmin sain viestin toimituksen assistentilta
Marja Kangasvaaralta.
Viestissä luki:
Hei Jukka!
Kiitos hakemuksestasi!
Olet tervetullut meille TET -harjoitteluun ajalle 19. -23.11.2007.
Voit tulla Lapinmäentie 1 ala-aulaan vaikkapa klo 10.00. Ilmoittaudu aulassa, niin tulen noutamaan sinut tänne toimitukseen.
Aurinkoisin terveisin,
Marja Kangasvaara
Kiitän vieläkin itseäni siitä, että en silloin laittanut viestiä moneen paikkaan samaan aikaan, koska ongelma olisi voinut syntyä, jos olisin
päässyt sekä toimitukseen, että johonkin muuhun paikkaan.
Ilmoitin Marjalle, että koulussamme oli pakolliset TET-paperit, jotka piti käydä täyttämässä työpaikalla.
Sovimme, että menisin tapaamaan häntä 26. syyskuuta toimitukseen.
Sinä päivänä menin sitten koulun jälkeen pienen jännityksen saattelemana Sanoma Magazinen talolle Munkkivuoreen.
Kello oli noin 15, kun saavuin rakennuksen ala-aulaan. Menin vastaanottotiskille ja pyysin vastaanottovirkailijaa
kutsumaan Marja paikalle. Samalla täytin paperin, jolla sain "vieraskortin" rakennukseen. Jokaiselta
Sanoma Magazinella työskentelevältä henkilöltä tai siellä vierailevalta henkilöltä vaaditaan joko tämä kortti, tai kulkukortti.
Marja saapui paikalle ja perinteisesti kättelimme ja esittelin itseni.
Menimme hissiin, jolla nousimme kuudenteen (?) kerrokseen. Marjan työhuone sijaitsi aivan toimituksen tilojen
vieressä. Hän näytti lyhyesti toimituksen tilat, jossa paikalla oli ainoastaan toinen työharjoittelija (nimeä en muista).
Itse toimituksen väki oli sillä hetkellä matkoilla. Menimme Marjan työhuoneeseen, jossa hän täytti vaaditut paperit.
Paperien täytön lomassa sain tutustua lyhyesti Aku Ankan kustantaja Pirjo Valtaseen.
Kun paperit oli täytetty, Marja vei minut ala-aulaan, johon hän jätti minut. Tapaaminen oli mennyt mielestäni erittäin hyvin ja
Marja vaikutti todella mukavalta ihmiseltä.
Nyt on aikaa TET:tin alkamiseen noin reilu vuorokausi.
Odotan innolla, mitä kaikkea saan kokea toimituksessa ollessani.
Lopetan ennakoraporttini tähän.
Stay tuned...
Tästä takaisin pääosioon.
| Kuinka paljon omistat Aku Ankan taskukirjoja? |
Pim! Olet hypnotisoitu!